torstai 3. elokuuta 2017

Kohvik Moon

Moon on useamman vuoden ajan ollut vakiojäsen niissä keskusteluissa, joissa rankataan Tallinnan kiinnostavimpia ja parhaita ravintoloita ja mietitään, missä käydä syömässä, kun tehdään visiittiä etelään. Itsellä tämä kerta taisi olla kaiken kaikkiaan jo kolmas, kun Moonissa olen käynyt. Ilmeisimmän syyn (=hyvä ruoka) lisäksi myös Kalamajan trendikkäässä kaupunginosassa on sitä jotain. Se on lyhyen kävelymatkan päässä satamasta, sieltä löytyy toinen toistaan kiehtovampia ravintoloita, viini- ja olutkauppoja sekä muita pikkuputiikkeja. Viimeisimmällä reissulla muuten kävelimme satamasta Mooniin, minkä jälkeen talsimme Lentosataman merimuseoon. Vinkkinä mainittakoon, että siellä on todella mielenkiintoinen tammikuuhun 2018 saakka auki oleva meripelastustyöstä kertova Mayday-näyttely. 


Palataanpa asiaan. Moon (suomeksi unikko) on moderni venäläistyylinen ravintola. Sen sisarravintola Kolm Sibulat on yksi ehdottomista suosikeistani Tallinnan ravintolatarjonnassa. Otimme alkuun molemmille pirozhkit eli täytetyt pikkupiirakat (2 € kpl). Piirakassani täytteenä oli kanaa ja perunaa. Muutaman suupalan piirakka oli miellyttävä aloitus. Seuraavaksi pöytään tuotiinkin käsintehtyjä siperialaistyylisiä dumplingsejä, joiden täytteenä oli lihaa ja sieniä (10 €). Annos oli kesän parhaimpia! Laadukkaat dumplingsit yhdistettynä huumaavaan keitinliemeen ja isoon kulhoon smetanaa loivat lähes orgastisen makukokemuksen. Onneksi annos oli verrattain iso, jotta siitä ehti nauttia oikein ajan kanssa. Napakymppi!



Mutta kuten aika ajoin käy, on pudotus ylhäältä karu, kun ote lipeää. Olin ottanut alkupalalistan puolelta pääruoaksi vasikkatartarin (12 €). Tartar on nykyajan lellikki, jollainen jokaisella itseään kunnioittavalla ravintolalla pitää listallaan olla. Tämän vuoksi on lähdetty vaarallisille vesille, kun ravintolat yrittävät epätoivoisilla irtiotoillaan tehdä pesäeroa toisiinsa. Samalla kuitenkin irtaudutaan tartarin alkuperäisestä herkän tasapainoisesta kokonaisuudesta ja koostumuksesta harmillisen kauas. Moonin tartar kuulosti listalla hekumalliselta sisältäen mm. ankanmaksaa ja tryffelimajoneesia. Lopputulos oli kuitenkin yhtäältä liian tulinen ja toisaalta pääraaka-aineen osalta liian hajuton ja mauton. Annos oli rohkea kokeilu, mutta lento jäi pahasti vajavaiseksi. Liika oli liikaa, mutta toisaalta annos itsessään varsin pieni.



Kovasti pettyneitä makunystyröitä piti ehdottomasti hyvitellä jälkiruoalla. Niinpä otin vielä pavlovan, passionvaahdolla, mansikkajäätelöllä ja mansikoilla (6 €). Ihastuttava ja raikas annos palautti jälleen hyvän fiiliksen.


Moonin sisustus on miellyttävän rauhoittava, tyylikkään hillitty. Sisäpihan terassia en valitettavasti vieläkään ole testannut, mutta sitä uskaltanee suositella kesäaikaan. Ravintolaa vastapäätä sijaitseva hylätty ja ränsistynyt talo herättää samaan aikaan ihmettelyä ja hymähtelyä. Palvelu Moonissa on ollut aina asiallisen formaalia, muttei erityisen rentoa.

Moonissa on tullut nautittua sen verran hyvälaatuisesta ruoasta vuosien varrella, joten en anna yhden ohilaukausannoksen häiritä muutoin särmän laadukasta kokonaisuutta. Moon on Tallinnan modernin ravintola-aallon ensimmäisiä ravintoloita ja samalla edelleen yksi laadukkaimmista ravintoloista. 

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Kohvik Moon
Vorgu 3
10415 Tallinna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti