tiistai 11. heinäkuuta 2017

Vihreä Holvi

Vihreä Holvi aukesi loppuvuodesta ilman sen suurempia eläköön-huutoja. Omaankin kaikukoppaani paikka kulkeutui vasta Nyt-lehden ylistävien arvioiden jälkeen huhtikuussa. Vihreä Holvi sijaitsee Harjutorilla, historiallisen Kotiharjun saunan likellä. Paikassa on muutenkin historiaa: siellä on nimittäin sijainnut Vihreät Holvit -niminen kahvila-ravintola 1930-luvulla.

Ravintola on pitänyt itsestään kovin vähän meteliä, mutta kerännyt kehuja taajaan, joten pakkohan se oli ennen pitkään testata. Olenkin käynyt useamman kerran Vihreässä Holvissa lounaalla, vaikkei sitä ole helppo edes löytää. Joka viikko tarjolla on muutama viikoittain vaihtuva annos sekä niiden lisäksi päivän oma spesiaaliannos. Hinnat pyörivät siinä 10–14 euron välillä.


Salaattipöytä on kohtuullista tasoa. Tarjolla on muutamaa salaattia. Raaka-aineet ovat laadukkaita, mutta eivät kenties kuitenkaan mitenkään erityisiä: vihanneksia, kikhernettä, sieniä, pastaa, focacciaa. Kyllä siitä hyvän startin lounaalle silti saa. Pääruoaksi olen syönyt mm. karitsapastaa (10,30 €) ja seesamlohta (13 €). Annokset ovat olleet esteettisesti kivasti aseteltuja, mutta myös makumaailmaltaan tasapainoisen onnistuneita. Toisin sanoen näin laadukkaita ja viitseliäästi tehtyjä lounasruokia saa harvoin: ehdottomasti alueen parhaimmistoa.



Vihreän Holvin katutason ikkunoista näkee viereiseen puistoon. Sisustus tarjoaa vihreää ja punaista. Yksittäisiä, erikoiseen kallellaan olevia, tauluja on seinillä. Miljöö on omannäköisensä, hieman jopa teatterimainen, mikä tuskin on vahinko.

Vihreä Holvi on tervetullut tulokas Kallion ravintolatarjontaan. Haluaisin kuvitella, että rohkeimmat Etelärannan tirehtööreistä uskaltaisivat tuoda maakuntien arvovieraansa vaihteeksi syömään Vihreään Holviin ja samalla nauttimaan Kallion erilaisesta ilmapiiristä. Minulle ravintolasta tuli niin vakiopaikka kuin ravintolaentusiastille mistään ravintolasta voi tulla. 


Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Vihreä Holvi
Harjutori 8
00500 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti