perjantai 21. heinäkuuta 2017

Skiffer Liuskaluoto

Pizzat ovat kokeneet tällä vuosikymmenellä Helsingissä renessanssin, uudelleensyntymän. Uusia, laadukasta pizzaa tarjoavia ravintoloita on koko ajan enemmän ja enemmän. Se tekee minut onnelliseksi. Niitä tosin taitaa olla jo enemmän kuin säädyllisessä ajassa niitä ehtii testaamaan. Se harmittaa. Liuskaluodon karun kauniisiin merimaisemiin viisi vuotta sitten pesinyt Skiffer oli uudelleensyntyneen pizza-aallon pioneereja.

Se, mikä erottaa Skifferin monista muista pizzerioista, on sen tarjoamien pizzojen muoto ja sisältö. Muoto on haettu Liuskasaaren liuskamaisesta muodosta – siitä pizzojen virallinen nimi ”liuska”. Sisältö on kaukana perinteisestä. Vai mitä sanotte mansikoista, päärynästä, pekaanipähkinöistä, kurpitsansiemenistä ja suolakurkusta pizzan päällä?

Sekä Liuskaluodon kesäravintola että Erottajan ympärivuotinen ravintola ovat minulle entuudestaan hyvinkin tuttuja. Liuskaluodolla on tullut käytyä lähes joka kesä. Viereinen Hanasaari on muuten viehättävä saari nauttia ns. omatoiminen aperitiivi ennen liuskan kimppuun käymistä (vink vink!). Molemmille saarille pääsee yhteysveneellä muutamalla eurolla.



Tällä kertaa valitsin Hankoon avatun uuden Skifferin kunniaksi sen nimikkoannoksen eli Hangö Udd -liuskan (16 €). Tuosta ahavoituneesta merien karpaasista löytyi niinkin eksoottisia raaka-aineita kuin katajanmarjasilakkaa, savulahnaa, uusia perunoita, avomaakurkkua sekä ketunleipää. Napolilaiselta keittiömestarilta lurahtaisi tuon kuullessaan varmasti hätäpissa lahkeeseen. Liuskan kaikki ainesosat oli erikoisesti aseteltu liuskan keskelle, niitä pystyi siitä sitten itse levittelemään ympäri liuskaa. Vaikka raaka-aineet olivat laadukkaita ja niiden maut tulivat hyvin läpi, tuntui silti siltä, että nyt oli purjehdittu merimiinaan. Kokonaisuus oli rohkean kiehtova – siitä pisteet – mutta sortui yliyrittämiseen. Toinen asia, jossa mielestäni osuttiin uppotukkiin, olivat liuskan reunat, joista osa oli pahasti palaneita. Reunoja oli myös vaikea syödä, sillä ne ”räjähtivät” herkästi kosketuksesta. Se oli sääli, koska yleensä aina syön kiltisti ja hyvällä ruokahalulla myös reunat. Todettakoon kuitenkin, että muiden seuralaisten valinta, klassikko Soignon, jossa oli mm. mansikkaa ja vuohenjuustoa, oli perinteisen varmaa ja laadukasta Skiffer-työtä. Myös itse olen aiemmin syönyt ehyempiä liuskoja – siksi nostan ruokatähtien määrän Hangö Udd -hutilaukauksesta huolimatta neljään. Tutun tarjoilijan vinkkaama jälkkäri, merisuola-suklaajäätelö (5 €) osoittautui lähes kaikkien kehusanojen väärtiksi. Erittäin paraatikelpoinen päätös aterialle.




Skiffer Liuskaluodon parasta antia ovat kesäisen merellinen tunnelma sekä maisema. Kalusteet ovat robusteja, miljööseen sopivia ja sään kestäviä. Palvelu oli nuorekkaan rentoa ja ystävällistä. Jokaisen maakravun tulisi tehdä pieni (minuutin kestävä) veneretki Liuskaluodolle nauttimaan kesäauringosta ja liuskoista.


Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




  
Skiffer
Liuskaluoto
00140 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti