sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Pizzarium


Elämän mittainen viehtymykseni ja suuri rakkauteni pizzaan on varmasti käynyt ilmi blogiani ahkerasti lukeneille. Sen verran paljon on tullut nautittua pizzoista ja kirjoiteltua pizzerioista. Tässä taas – luoja paratkoon – yksi, mutta ei mikä tahansa pizzeria! Suomen Turuust lähtöisin oleva Pizzarium on viime syksynä laajentunut ketjuksi ja avannut toisen ravintolansa Kluuvin kauppakeskukseen pääkaupunkimme sykkeeseen. Ravintolan ketjuuntuminen ja laajentuminen on käsittääkseni ollutkin vain ajankysymys – sen verran kovaa hypetystä on länsirannikolta kuulunut.

Pizzarium on erikoistunut aitoon roomalaiseen levypizzaan, joka on kehitetty viime vuosisadalla kiireisille ikuisen kaupungin käyskentelijöille, jotka eivät ehtineet istua pöytään tilaamaan ja odottamaan. Nykypäivän meininki ei juuri kalpene 1950-luvun Roomalle tässä mielessä, sillä kiirettä pitää edelleen.


Näistä pizzoista saa muuten sitten turhaan etsiä esim. ananaksen kaltaisia pyhäinhäväistyksiä ja lopputuote syödään autenttisesti käsin. Ravintolan pizzojen jujuna on taikina, jota kohotetaan kolme vuorokautta. "Se siitä fast foodista!", huudatte. Mutta älkääpäs nyt vielä pelästykö. Homma toimii nimittäin sillä tavalla, että valitaan valmiit pizzaslaissit vitriinistä, minkä jälkeen ne lämmitetään nopeasti uunissa. Parin minuutin kuluttua ne tuodaan pöytään ja ei muuta kuin (käsin) ääntä kohti.

Nopea vilkaisu tiskin laajaan valikoimaan aiheuttaa useimmille meistä päänraavintaa. Kaikki vaihtoehdot näyttävät enemmän tai vieläkin enemmän herkullisilta. Jos silmä ei erota kaikkia raaka-aineita, voi niistä kysyä. Näin teimmekin. Kahdella eri käyntikerralla päädyin eri vaihtoehtoihin. Pizzojen nimet eivät sinänsä jääneet muistiin, eikä sillä ole niin väliäkään. Sen sijaan väliä on sillä, että jokainen maistamastani neljästä slaissista oli taivaallisen makuista: laadukkaat raaka-aineet ja mainio pohja yhdistyvät upeisiin makukokonaisuuksiin. Aika usein vähemmän (raaka-aineita) on enemmän (laatua)! Kaiken lisäksi mielestäni pizzat ovat kohtuullisen miellyttävästi hinnoiteltu (3,90 €/kpl). En oikein osaa toivoa pizzaltani enempää.


On hienoa, että kynnystä hyvään pizzaan on madallettu tuomalla ne asiakkaiden kävelyreittien luo ostoskeskuksiin. Onhan shoppailijoillakin oikeus artesaanipizzaansa, eikö vain?
”Pizzarium ei ole mikä tahansa pizzapaikka, vaan kahden pizzanrakastajan toteutunut unelma”, sanotaan ravintolan nettisivuilla. Minä lisään, että se on myös meidän tavallisten pizzanrakastajien todeksi muuttunut unelma!

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Pizzarium Kluuvi
Aleksanterinkatu 9
00170 Helsinki
http://www.pizzarium.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti